Viinien pakkausmerkintöihin muutoksia 8.12.2023

Julkaisuajankohta 31.10.2023 8.37
Uutinen
Viinipulloja kyljellään telineessä.

8.12.2023 jälkeen tuotettuihin viineihin sekä muun muassa kuohuviineihin ja hiilihapotettuihin viineihin tulee lisätä etiketteihin ravintoarvoilmoitus ja ainesosaluettelo. Nämä voidaan esittää myös sähköisessä muodossa, esimerkiksi QR-koodin avulla. Merkinnät ovat pakollisia pakkausmerkintöjä, joten niiden täytyy olla suomeksi ja ruotsiksi.

EU on julkaisemassa marraskuun lopussa laajan kysymyksiä ja vastauksia sisältävän ohjeen, jolla selvennetään muutoksia. Ohjeistus julkaistaan Valviran verkkosivuilla Alkoholiasioiden ohjeet-sivulla, ja sitä sovelletaan Suomessa myytäviin viineihin. Yksityiskohtaiset kysymykset kannattaa tarkastaa ohjeesta, kun se on saatavilla. Valmisteluasiakirjojen perusteella voidaan kuitenkin selventää muutamaa seikkaa:

  • Viini on tuotettu, kun se on saavuttanut sen olomuotonsa ja koostumuksensa, jossa se saatetaan markkinoille viininä. Sen ei tarvitse olla välttämättä pullotettua.
  • Ravintoarvoilmoitus ja ainesosat on esitettävä suomeksi ja ruotsiksi. Tämä koskee myös sähköistä esittämistä.
  • Energiasisältö on aina kerrottava etiketissä. Se tulee otsikoida Energiasisältö tai E. Energia kerrotaan kilokaloreina ja kilojouleina 100 ml kohden.
  • Jos etikettiin painetussa ainesosaluettelossa sulfiitti tai muu yliherkkyyttä aiheuttava ainesosa esitettään korostettuna, sitä ei erikseen tarvitse mainita.
  • Sähköistä esittämistapaa ei tämän hetken tulkinnan mukaan ole pakollista otsikoida, mutta Valvira suosittaa, että kuluttajan palvelemiseksi näin tehtäisiin suomeksi ja ruotsiksi. Tämä on tärkeää erityisesti, jos etiketissä on kaksi tai useampia QR-koodeja.
  • Muutokset koskevat vain rypäleistä valmistettuja viinituotteita, eivät esimerkiksi marja- ja hedelmäviinejä.

Myös maustettuihin viineihin on tulossa vastaavia muutoksia, mutta niitä koskevaa EU-asetusta ei ole vielä julkaistu. Valvira julkaisee myös päivitetyn ohjeen viinien pakkausmerkinnöistä, joka käsittää kaikki lakimuutokset ja linkit niihin.

Lisätietoja:

ryhmäpäällikkö Eeva Saari, p. 0295 209 515
ylitarkastaja Timo Rokka, p. 0295 209 518
[email protected]

Alkoholi