Valviran toiminta päättyy tämän vuoden lopussa. Valviran tehtävät siirtyvät uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Uuteen virastoon kootaan kaikki Valviran tehtävät, suurin osa aluehallintovirastojen tehtävistä sekä pääosa ELY-keskusten ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen tehtävistä.
Uudistus on osa valtion aluehallinnon uudistusta, jota koskeva lainsäädäntö hyväksyttiin eduskunnassa 18.6.2025. Aluehallintouudistuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa ja sujuvoittaa lupa- ja valvontakäytäntöjä valtakunnallisesti. Ahvenanmaan valtionvirasto vastaa edelleen Ahvenanmaan alueen valtionhallinnosta.
Lupa- ja valvontaviraston tehtävät
Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sote-, ympäristö- sekä koulutus- ja kasvatusalan tehtäviä.
Sosiaali- ja terveysala
Sosiaali- ja terveydenhuoltoon, terveydensuojeluun, alkoholi- ja tupakkahallintoon sekä adoptioasioiden hallintoon ja muutoksenhakuun liittyvät viranomaistehtävät.
Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin toimiala
Varhaiskasvatusta, koulutusta ja opetus-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntatoimea koskevia tehtäviä sekä hautaustoimilakiin liittyviä tehtäviä
Ympäristön toimiala
Yhden luukun ympäristölliset menettelyt (ympäristövaikutusten arviointi, luvat ja valvonta), alueidenkäyttöön liittyviä tehtäviä, luonnon ja ympäristön suojelun tehtäviä, vesien- ja merenhoidon suunnittelun tehtäviä.
Työsuojelun toimiala
Työsuojeluhallinnon lupien, valvonnan ja ohjauksen sekä tuotevalvonnan tehtäviä.
Pelastustoimen ja varautumisen toimiala
Pelastustoimen valvonta ja arviointi, varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen, alue- ja paikallishallinnon turvallisuussuunnittelun edistäminen ja sisäministeriön tukeminen.
Muihin toimialoihin kohdistuvat tehtävät
Muun muassa kiinteistönvälitysliikkeiden ja perintätoimenharjoittajien rekisteröinti ja valvonta, kuntien työvoimapalvelujen valvonta, rahanpesulain mukaisia ohjaus-, rekisteröinti- ja valvontatehtäviä, tiettyihin yhteisöihin kohdistuvia lupa- ja oikeusturvatehtäviä, kunta- ja hyvinvointialuekantelujen käsittely.
Lupa- ja valvontavirasto on läsnä ympäri maata
Virastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla. Päätoimipaikka sijaitsee Tampereella. Henkilöstöä uudella virastolla on noin 2000.
Lupa- ja valvontavirastolla on valtakunnallinen toimivalta. Näin varmistetaan yhdenmukaiset käytännöt eri puolella Suomea. Virasto toimii alueilla tiiviissä vuorovaikutuksessa valtionhallinnon viranomaisten, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja kansalaistoiminnan kanssa.