Lonkkamurtuman diagnoosin viivästyminen

Lonkkamurtumaa selvittävät kuvantamistutkimukset pitää tehdä uudelleen, jos ensivaiheen tutkimuksissa ei näy murtumaa ja siihen sopivat oireet jatkuvat.

Diaarinumero: V/3065/2025
Ratkaisupäivä: 27.5.2025

Iäkäs muistisairas nainen kaatui kotonaan ja satutti lonkkansa. Ensihoito kuljetti hänet yhteispäivystykseen, koska kävely ei onnistunut, ja lonkassa oli kipua. Yhteispäivystyksen lääkäri (lääkäri 1) piti tutkimuksensa perusteella lonkan vammaa pinnallisena. Hän totesi, ettei röntgenkuvauksessa näkynyt murtumaa. Nainen jäi yöksi seurantaan päivystykseen, ja lääkäri 1 ohjeisti asiakasohjaajaa ottamaan aamulla kantaa jatkohoitoon, jos nainen ei olisi kotikuntoinen. Aamulla yhteispäivystyksen sairaanhoitaja totesi, ettei nainen pystynyt varaamaan alaraajalle. Asiakasohjaaja järjesti naiselle paikan kuntouttavasta sosiaalihuollon yksiköstä, jonne hän siirtyi.

Kuntouttavan yksikön lääkäri (lääkäri 2) tutki lonkan kliinisesti kahden päivän kuluttua. Hän totesi, että lonkan sisä- ja ulkokiertoliikkeet olivat kivuliaat, eikä nainen uskaltanut varata alaraajalle. Saman alaraajan polvessa oli kovaa kipua. Lääkäri 2 päätti ottaa polvesta röntgenkuvauksen. Hän tulkitsi kuvat kahden päivän kuluttua, eikä todennut niissä murtumaa.

Kuntouttavan yksikön sairaanhoitaja konsultoi kolmen päivän kuluttua etänä työskennellyttä lääkäriä (lääkäri 3) ja pyysi arvioimaan naisen kipulääkitystä päivittäisen kivun takia. Lääkäri 3 huomioi lonkan ja polven röntgentutkimukset ja epäili lonkan kuvauksen perusteella nivelrikkoa. Hän määräsi kipulääkityksen ja teki päätöksen naisen perusoikeuksien rajoittamisesta sängyn laidoilla ja hygieniahaalarilla. 11 vuorokauden kuluttua lääkäri 3 lähetti naisen yhteispäivystykseen, koska varaaminen ei edelleenkään onnistunut, eikä paraneminen ollut edistynyt.

Yhteispäivystyksessä otetussa tietokonetomografiatutkimuksessa näkyi reisiluun kaulan murtuma. Murtunut lonkkanivel leikattiin selkäydinpuudutuksessa. Naisen verenpaine laski ja hänen hengityksensä muuttui työlääksi. Leikkauksen jälkeen valvontaosastolla naisella todettiin sydänlihaksen hapenpuutetta ja sydämen vajaatoiminta, ja hänen hengitystään tuettiin. Hän kuoli seuraavana yönä.

Asian ratkaisu

Valvira totesi, että iäkkään naisen hoito ei ollut asianmukaista siltä osin, että hänen lonkkamurtumansa toteaminen viivästyi. Päätöstä perusoikeuksien rajoittamisesta ei tehty asianmukaisella tavalla.

Valvira antoi hallinnollista ohjausta yhteispäivystyksen lääkäri 1:lle hänen vastaisen toimintansa varalle siihen, että kaatunut iäkäs potilas pitää tutkia huolellisesti. Jos iäkäs päivystyksen potilas ei ole kotikuntoinen seurannan jälkeen, pitää lääkärin arvioida hänen jatkohoitoaan.

Valvira antoi hallinnollista ohjausta kuntouttavan yksikön lääkäri 2:lle ja etänä työtä tehneelle lääkäri 3:lle heidän vastaisen toimintansa varalle siihen, että jos iäkkään lonkkansa loukanneen potilaan alkuvaiheen tutkimuksissa ei ole todettu murtumaa, tulee kliinisesti epäilyttävässä tilanteessa tehdä uudet kuvantamistutkimukset.

Valvira antoi lisäksi hallinnollista ohjausta lääkäri 3:lle hänen vastaisen toimintansa varalle siihen, että päätöksen perusoikeuksien rajoittamisesta (kuten hygieniahaalarin ja sängyn laitojen käyttämisestä) pitää perustua lääkärin tekemään henkilökohtaiseen tutkimukseen, päätöksestä pitää keskustella edeltävästi potilaan ja/tai hänen omaisensa kanssa, ja päätöksen pitää sisältää arvio toimenpiteen välttämättömyydestä.

Ratkaisun perustelut

Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin ja sen on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua.

Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään. Ammattitoiminnassaan terveydenhuollon ammattihenkilön tulee tasapuolisesti ottaa huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat.

Laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.

Jos täysi-ikäinen potilas ei mielenterveydenhäiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan, potilaan laillista edustajaa taikka lähiomaista tai muuta läheistä on ennen tärkeän hoitopäätöksen tekemistä kuultava sen selvittämiseksi, millainen hoito parhaiten vastaisi potilaan tahtoa.

Säännökset

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 3 §:n 2 mom. ja 6 § 
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) 15 §:n 1 mom. ja 22 §:n 1 mom.
Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 8 §