Millä perusteella sosiaalihuollon asiakkaan itsemääräämisoikeuteen voidaan kohdistaa rajoitustoimia?
Meillä kaikilla on oikeus tehdä arkielämässämme itsenäisesti valintoja ja päätöksiä. Sosiaalihuollon palveluissa tämä tarkoittaa, että asiakkaalla on oikeus määrätä omasta elämästään ja päättää itseään koskevista asioista. Joskus voidaan kuitenkin joutua tilanteeseen, jossa rajataan tai estetään asiakkaan käyttäytymistä, vaikka kattavaa lainsäädäntöä rajoittamistoimien edellytyksistä ja toimintatavoista ei ole (lastensuojelulakia ja kehitysvammalakia lukuun ottamatta). Asiakas- ja potilasturvallisuuden lisäksi rajoituksen on täytettävä rajoittamiselle asetetut edellytykset, kuten välttämättömyyden ja suhteellisuuden vaatimukset.
Ennen rajoittamistoimia täytyy selvittää asiakkaan mielipide ja toiveet. Jos asiakas ei pysty itse päättämään asioistaan, kuullaan hänen laillista edustajaansa asiakkaan mielipiteen selvittämiseksi.
Mitä huomioida, mikäli rajoitustoimiin joudutaan sosiaalihuollon asumispalveluissa turvautumaan?
Sosiaalihuollon asumispalveluissa perusoikeuksien rajoittaminen on sallittua ainoastaan, jos tavoitetta ei voida saavuttaa muutoin. Rajoittamista koskevan päätöksen tekee aina henkilöä hoitava lääkäri, joka myös vastaa päätöksestä. Päätöksen tulee sisältää perusteet rajoitukselle tai turvavälineen käytölle, käytettävä rajoitus tai turvaväline, päätöksentekoon osallistuneet henkilöt ja ajankohta, jolloin lääkäri uudelleenarvioi asiaa. Lääkäri myös kirjaa päätöksen potilasasiakirjoihin. Koska kyse on ihmisen perusoikeuksien rajoittamisesta, on rajoittamispäätökset tehtävä mahdollisimman lyhyeksi ajaksi. Rajoittamispäätökset eivät siten voi olla toistaiseksi voimassa olevia. Rajoittamisen tarve on yksilöllinen ja sen tarve on arvioitava säännöllisesti.
Raja hyvän hoidon ja huolenpidon sekä rajoitustoimenpiteen käytön välillä ei aina ole selkeä ja tarkkarajainen
Sosiaalihuollon asumispalveluissa itsemääräämisoikeuden rajoitustoimista on erotettava asiakkaan perushoitoon ja huolenpitoon kuuluvat toimenpiteet, joilla halutaan turvata asiakkaan hyvä hoito ja huolenpito. Liikkumista rajoittavan turvavälineen käyttö voi olla vaihtoehto silloin, jos esimerkiksi kävelykykynsä menettäneelle asiakkaalle laitetaan turvavyö pyörätuoliin. Näin mahdollistetaan ja varmistetaan asiakkaan turvallinen osallisuus hoivakodin toimintaan. Arvioitaessa käytetyn toimenpiteen luonnetta on kiinnitettävä huomiota toimenpiteen kestoon ja pakottavuuteen sekä asianomaisen henkilön omaan tahtoon ja näkemykseen. Mitä selvemmin toimenpide rajoittaa perusoikeuksia, ja asianomainen vastustaa toimenpiteen suorittamista tai käyttöä, sitä ilmeisemmin on kysymys rajoitustoimesta.
Henkilöstön vähäisyys tai osaamisen puute ei ole peruste eikä siten oikeuta rajoittamaan asiakkaan ja potilaan oikeuksia. Rajoittaa ei saa myöskään enempää tai pidempään kuin on välttämätöntä. Vaikka lupa rajoittamistoimenpiteen käyttöön olisi, käytön tarvetta tulee jokaisella käyttökerralla harkita ja mahdollisuuksien mukaan kokeilla vaihtoehtoisia toimintatapoja. Rajoitustoimien käyttö on myös lopetettava välittömästi, kun niiden käyttäminen ei ole enää välttämätöntä.
Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen on aina viimesijainen vaihtoehto.