Vanhusten hoivapalvelujen kriisi ei saa toistua
Miksi hoivakodin toiminnan aloittamiseen lupaa hakevalle palveluntuottajalle asetetaan henkilöstön määrää ja rakennetta määrittäviä velvoitteita? Miksi Valvira ja aluehallintovirastot painottavat lupakäsittelyssä vaikeasti rekrytoitavia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä, vaikka muutakin henkilöstöä voidaan laskea vanhuspalvelulain mukaiseen henkilöstömitoitukseen? Tätä julkisuudessa käytävää keskustelua seuratessa tulee tunne, että muutaman vuoden takainen vakava hoivapalvelujen kriisi on jo unohtunut. Silloin koviin valvontatoimenpiteisiin johtaneet epäkohdat liittyivät vahvasti hoito- ja hoivahenkilöstön määrään sekä hoidon ja hoivan laatuun.
Muistatko vielä, mitä vanhustenhuollossa tapahtui muutama vuosi sitten?
Hoivakoteja koskevia vakavia epäkohtailmoituksia alkoi tulla valvontaviranomaisille enenevässä määrin vuosina 2017–2018. Vuoden 2019 aikana valvontaviranomaiset joutuivat keskeyttämään usean hoivakodin toiminnan, koska vanhusten turvallisuus oli vakavasti vaarantunut. Tämän seurauksena epäkohtailmoitusten määrä kasvoi edelleen. Ilmoituksia tekivät henkilöstö, asiakkaat, läheiset ja ammattijärjestöt. Koska ilmoitetut asiat olivat vakavia, aluehallintovirastot ja Valvira lisäsivät ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia eri puolilla maata sijaitseviin hoivakoteihin.
Tarkastuskäynneillä havaittiin vakavia vanhusten turvallisuutta vaarantaneita epäkohtia. Hoitajat eivät ehtineet huolehtia vanhusten tarvitsemasta hoivasta ja hoidosta. Heille kuului säännönmukaisesti ja runsaasti ruoka- ja pyykkihuoltoon kuuluvia tehtäviä, erityisesti ilta- ja yöaikaan sekä viikonloppuisin. Perushoito ja huolenpito ei toteutunut palvelujen tarpeen mukaisesti, esimerkiksi hygienian hoidossa ja ravitsemuksessa oli puutteita. Viriketoiminta oli vähäistä tai sitä ei ollut ollenkaan, eivätkä vanhukset päässeet ulkoilemaan. Myös tilojen yleisessä siisteydessä oli puutteita.
Lääkehoidon toteuttamisessa tuli esiin useita epäkohtia. Henkilökunnan lääkelupamenettelyissä oli puutteita, kirjallisia lääkelupia puuttui, lääkehoidon osaamista ei ollut varmistettu ja lääkkeiden säilytys ei ollut asianmukaista. Sairaanhoitajia ei ollut riittävästi eikä henkilöstöä riittänyt asianmukaiseen saattohoitoon.
Yksiköiden johtamisessa oli merkittäviä puutteita ja tarkastetuissa yksiköissä oli tapahtunut paljon vastuuhenkilön vaihdoksia. Vastuuhenkilöillä ei välttämättä ollut tietoa siitä, mitkä ovat hänen lainmukaiset vastuunsa yksikön toiminnasta ja sen asianmukaisuudesta. Työvuorolistoista saatiin tarkastuskäynneillä ristiriitaista tietoa. Työvuorolistoihin merkityt henkilöt eivät välttämättä työskennelleet yksikössä tai työvuorot itsessään olivat erilaiset, kuin mitä listalle oli merkitty. Ilmeni myös, etteivät työntekijät uskaltaneet kertoa epäasianmukaisuuksista johdolle tai puuttua epäasianmukaiseen toimintaan työpaikkansa menettämisen pelossa.
Nyt olemme tilanteessa, jossa väestö ikääntyy ja iäkkäiden palvelutarpeet kasvavat. Samaan aikaan julkisuudessa esitetään näkemyksiä, joiden mukaan vaikeutamme henkilöstömitoitusta koskevilla tulkinnoillamme hoivakotien toimintaa.
On hyvä muistaa, että tulkintamme perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lupa- ja valvontaviranomaisten tehtävänä on varmistaa asiakas- ja potilasturvallisuuden toteutuminen. Hoivakotien lupaprosessissa lakisääteinen tehtävämme on varmistaa, että hoivakodeissa asuvat vanhukset saavat asianmukaista hoivaa ja hoitoa ja tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Sen lisäksi pidämme tärkeänä, että jokaisessa hoivakodissa on monipuolista osaamista ja asiakkaiden tarpeita vastaava henkilöstörakenne. Viime vuosikymmenen lopun vanhusten hoivaa ja hoitoa koskeva kriisi ei saa toistua.